Voittaja 2019 näyttelyssä

Nuutuksen kasvatit menestyivät hienosti Voittaja 2019 näyttelyssä Helsingissä. Nuutuksen Rémi sai serttin ja oli paras uros 3, Nuutuksen Nuts Over Hellu sai vara-serttin ja Nuutuksen Estelle oli paras narttu 3. Onnea kaikille kauniille koirille ja heidän omistajilleen.

Kauneuskilpailuissa

Tottelevaisia kasvatteja

Anna ja Raisa tokokisoissa TK1 ja kisavoitto

Vuoden 2019 aikana Nuutuksen barbetkasvateista kuusi kävi rally-toko kokeissa ja vastasi reilusti yli puolesta kaikkien barbetien koesuoritusmäärästä. Koulutustunnuksia saavutti suuri osa osallistuneista: N. Emma ja Humu RTK1, N. Eira ja Epeli (Rosmo) RTK2 ja omassa sarjassaan paini N. Ruusa sekä RTK1 että RTK2 tunnuksilla. E-pentujen emä Isabelle osallistui tauon jälkeen tokoon AVO3 tuloksella. 

Espanjanvesikoirakasvateista  siskokset N. Frida (Lysti) ja Freia (Raisa) saivat koulutustunnuksina RTK2 ja RTK4, vastaavasti. Raisa sai myös tokossa TK1 koulutustunnuksen ja AVO-luokasta 3-tuloksen. Lysti liiti agilityssä 2-luokkaan saaden kuusi LUVAa kahdella ohjaajalla.  

Suurkiitokset kasvattien omistajille kokeisiin osallistumisesta!  

Nuutuksen kasvatit kävivät 8-9.6. viikonloppuna kolmessa näyttelyssä ja saivat kaksi ROPiä (Nuutuksen Hupi, Nuutuksen Dee) ja yhden VSPn (Nuutuksen Nuts Over Hellu) sekä neljä sertiä (Nuutuksen Nuts Over Hellu kaksi, Nuutuksen Hupi yhden ja Nuutuksen Rémi yhden). Lisäksi Nuutuksen Ruusa ja Nuutuksen Eddie saivat varasertit. Muitakin hyviä arvosteluja tuli kasvateille ja erikoisnäyttelyssä ROP kasvattiluokka ja Corialle H-pennuista BIS jälkeläisluokka.

error: Materiaali suojattu/Content is protected !!