Metsästyskoulutus Nuutuksen kasvateille 1.-2.12.2018

Neljätoista Nuutuksen koiraa ja kasvattia omistajineen vietti mukavan ja antoisan viikonlopun metsästyskoulutuksessa Koskuella. Pääkouluttajana toimi Juha Mäntymäki. Koirat toimivat hyvin, ja todistivat, että monilla barbeteilla on vielä alkuperäiset käyttöominaisuudet tallella. Polar edusti ansiokkaasti seisojia.

Kuvat Tero Hintsa ja Paula Horne

Isabelle peuran jäljillä

Isabelle oli taas tosi toimissa, naapurikunnassa ammuttua peuraa jäljestämässä. Miehet olivat etsineet sitä jo pari tuntia kaksistaan, sitten soitettiin Isabelle paikalle, ja peura löytyi n 100 m päästä. Laukaus oli hyvä, mutta joskus ne juoksevat silti pitkälle.