Viima
Nuutuksen Venla
Barbet narttu
3.6.2011 - 11.7.2013
ER41413/11
Kasvattaja: Paula Horne, Sipoo
Omistaja: Taina Horne
SPA1
Viima koiranetissä
Viima jäi Mistralin pentueesta Nuutuksen laumaan. Viima on siis rekisteröity roturisteytyspentu, jonka isä Onni (Westgrove Quatra Rua) on pont-audemerinspanieli.
Nuoresta iästään huolimatta Viima on osoittautunut erittäin lupaavaksi luonteeltaan - se on utelias,toimelias ja rohkea pentu, mutta on toisaalta selvästi perinyt emänsä taidon rauhoittua kun toimintaan ei ole tarvetta.
Viimasta on kasvanut mitä mukavin nuori koira. Nuo luonteenpiirteet jotka sillä jo pentuna tulivat vahvasti esille ovat pysyneet, ja ehkä vahvistuneetkin. Sen uteliaisuus vie sen toisinaan paikkoihin mihin ei ole ihan helppo päästä, ja pois pääseminen usein vasta vaikeaa onkin. Toimintatarmoa sillä riittää vaikka koko päiväksi, ja se haluaa olla mukana kaikessa mitä tapahtuu. Viiman rohkeus on ihan omaa luokkaansa verrattuna kaikkiin muihin tuntemiini koiriin. En ole vielä oikein keksinyt mitään mitä se pelkäisi, ja välillä tuntuu että itsesuojeluvaistoa saisi olla vähän enemmänkin (etten itse vanhene ennen aikojani kun seuraan sen tekemisiä!) - se hyppää vaikka palavien risujen yli, kun ei 'ehdi' kiertää.
Elokuussa 2012 Viima läpäisi spanieleiden taipumuskokeen hyväksyttävästi. Kokeeseen piti mennä jo paria viikkoa aiemmin, yhdessä Valka-siskon kanssa, mutta juoksut eivät menneet ajoissa ohi, joten piti odotella. Valka sai taipparit läpi - yhdessä Merun kanssa - siis vähän Viimaa ennen, ja oli kruunannut viikonloppunsa vielä näyttelyssä saaden sertin ja ollen ROP! Onnea siskolle! Viiman taipparit menivät hyvin, ja tuomari antoi oikein positiiviset arvostelut, vaikkei Viima kokeessa parasta osaamistaan näyttänytkään, varsinkaan haussa, jossa se yleensä on todella hyvä.
Kesälle 2013 oli paljon suunnitelmia. Alkukesällä oltiin Euroopassa automatkalla Mistralin ja Viiman kanssa, "tuliaisiksi" tuotiin kotiin Isabelle. Tytöt matkustivat hienosti, ja Viiman ihana luonne tuli hyvin esille kun se sai olla kaikessa mukana. Pitkätkin automatkat se jaksoi matkustaa hiljaa ja tyytyväisenä ja ravintoloissa ja kahviloissa se asettui makaamaan viereeni ja seurasi tyynesti ohikulkevaa maailman menoa. Mutta kun se pääsi vapaana juoksemaan, niin se osasi ottaa kaiken ilon irti elämästä! Kesällä piti mennä myös mm. terveystarkastuksiin, ensi kertaa näyttelyyn, ja rodun ensimmäiseen jalostuskatselmukseen, mutta kaikki suunnitelmat muuttuivat päivänä, jolloin meitä kohtasi odottamaton suuri suru ja Viima menehtyi tapaturmaisesti.
Nuoren ja lupaavan koiran, ja erityisesti niin suurenmoisen luonteen menetys on rankkaa ja ikävä on valtava. Viiman ehdoton elämän ilo ja taito nauttia joka hetkestä jäi elävänä muistona - ja muistutuksena siitä miten elämään tulisi suhtautua - mieleen päällimmäiseksi, ja voin vain olla kiitollinen joka ainoasta päivästä jonka sain sen kanssa viettää.
